Aaron Pico sanoo UFC-työnsä tuntuneen vaakalaudalla debyyttinsä raa'an tyrmäyksen jälkeen

Aaron Pico on vasta kaksi ottelua UFC-urallaan, mutta hän puhuu jo kuin mies, joka on tuntenut lattian liikkuvan jalkojensa alla.

Siksi hänen viimeisimmät kommenttinsa ovat kovemmin koskettavia kuin tavallinen ottelijan miettely voiton jälkeen. Pico sanoi menneensä UFC 327 -tapahtumaan uskoen työpaikkansa olevan vaakalaudalla debyyttinsä päättymisen jälkeen. On raakaa myöntää se näin varhain UFC-uran alussa, varsinkin jollekulle, jonka nimi oli todellista meteliä ympärillä. Picoa ei tuotu hiljaisena hankintana. Hän tuli promootioon vuosien hypetyksen takana, hänellä oli pitkä maine yhtenä lahjakkaimmista vapaaottelun historian urheilijoista ja sellainen ansioluettelo, joka saa ihmiset olettamaan, että tie on tasaisempi kuin tavallisesti. Sitten debyytti meni pieleen pahimmalla mahdollisella tavalla. Lerone Murphy tyrmäsi hänet, ja yhtäkkiä kaikki vanhat lupaukset lakkasivat merkitsemästä enää paljoa.

Siksi toisella ottelulla oli niin suuri merkitys. Paperilla se oli vain yksi UFC 327 -tapahtuman ottelu, tällä kertaa Patricio Pitbullia vastaan. Todellisuudessa Pico oli kävelemässä kohti jotain tavallista pahempaa. Hän sanoi tuntevansa todellista painetta, sellaista, joka muuttaa ottelijan näkemyksen koko viikosta. Ei painetta promootiomeelessä. Ei tavanomaista puhetta halusta palata takaisin. Painetta, joka kuulosti paljon rumalta. Paine, joka liittyi ajatukseen siitä, että yksi huono ilta lisää saattaisi saada UFC:n harkitsemaan investointia uudelleen lähes välittömästi.

Pico muutti ottelutapaansa, ja se luultavasti pelasti hänen UFC-uransa.

Tärkeää ei ole vain se, että Pico tunsi vaaran, vaan myös se, mitä hän sillä teki. Sen sijaan, että hän olisi yrittänyt pyyhkiä debyyttitappion pois panostamalla seuraavassa ottelussa vielä kovemmin, hän vetäytyi ja taisteli fiksummin. Hän myönsi, että Murphyä vastaan ​​liian aggressiivisesti pelannut versio itsestään ei ollut tarkoitettu kestämään. Sillä on merkitystä, koska aggressiivisuus on aina ollut osa Picon vetovoimaa. Hän voi räjähtää, hän voi hukuttaa ihmiset, ja kun vaihdot katkeavat nopeasti, hän näyttää usein häkin luonnostaan ​​lahjakkaimmalta urheilijalta. Mutta UFC:tä ei kiinnosta, kuinka räjähtävältä näytät, jos sama holtittomuus satuttaa sinua jatkuvasti. Pico näyttää ymmärtävän tämän nyt selkeämmin kuin ennen.

Pitbullia vastaan ​​hän pysyi kärsivällisempänä, valitsi puhtaampia hetkiä ja lopulta tarjosi juuri sellaista suoritusta, jota hän kipeästi tarvitsi. Se ei ollut vain voitto. Se oli korjausliike. Yhdessä ottelussa hän onnistui siirtämään tarinan pois "entinen superlupaus murskataan UFC-debyytissään" -jutusta takaisin kohti jotain, joka kuulostaa paljon vaarallisemmalta divisioonalle. Jos Aaron Pico todella pystyy yhdistämään urheilulliset lahjansa kurinalaisuuteen, höyhensarjan luokka saa jälleen yhden vakavan ongelman käsiteltäväkseen. Se on asia, joka vastustajien tulisi huomata. Picon raaka versio oli aina vaarallinen. Rauhallisempi versio on vaikeampi vastustaa.

Siksi tässä tarinassa on enemmän eloa kuin pelkässä ottelun jälkeisessä sitaatissa. Picon koko ura on elänyt kiistattoman lahjakkuuden ja keskeneräisen suorituksen oudossa tilassa. Vuosia on puhuttu siitä, mitä hänestä voisi tulla. UFC:ssä tämä keskustelu lyhenee ja muuttuu ilkeämmäksi. Projektille ei ole loputtomasti aikaa, kun lista on täynnä miehiä, jotka jo osaavat voittaa paineen alla. Pico näyttää tunteneen sen heti. Yksi huono debyytti ja hän ajatteli jo selviytymisen termeillä. Se saattaa kuulostaa ulkopuolelta äärimmäiseltä, mutta se kuulostaa myös taistelijalta, joka ymmärtää nyt, missä hän työskentelee.

Tässä on toinenkin kerros, joka tekee lainauksesta tärkeän. Pico yhdisti ajattelutapansa erityisesti siihen, mitä hän näki tapahtuvan ympärillään. Hän viittasi siihen tosiasiaan, että ottelijat voivat kadota nopeasti, jos tulokset kylmenevät. Se ei ole vainoharhaisuutta. Se on UFC:n liiketoimintamalli selvässä valossa. Lahjakkuus auttaa. Nimen arvo auttaa. Kohu auttaa. Mutta jos promootio päättää, että tuotto ei vastaa investointia, kärsivällisyys ehtyy hyvin nopeasti. Pico taisteli UFC 327:ssä kuin mies, joka tiesi tämän. Hän ei yrittänyt viihdyttää tietään pois vaarasta. Hän yritti voittaa tiensä takaisin vakaalle maaperälle.

• Pico ei kuvaillut UFC 327 -ottelua normaaliksi levypallo-otteluksi.
• Hän uskoi, että uuden menetyksen seuraukset voisivat olla vakavia.
• Sopeutuminen villistä aggressiivisuudesta harkittuun kärsivällisyyteen muutti koko lopputuloksen.
• Nyt keskustelu hänen ympärillään on siirtynyt takaisin ranking-listoihin ja tuleviin kilpailijoihin.

Seuraavaksi tästä tulee todellinen UFC-tarina, eikä vain toipumissitaatti. Pico on tehnyt selväksi, että hän haluaa jahdata höyhensarjan mestaruutta, ja Pitbullin voiton jälkeen hän on takaisin asemassa, jossa tuo tavoite ei enää kuulosta naurettavalta. Hän ei ole vielä siellä, eikä häntä pitäisi myydä sellaisenaan. Mutta hän on takaisin johtokunnassa, takaisin sellaisessa vireessä, että ottelunvälittäjät voivat antaa hänelle merkityksellisen nimen sen sijaan, että heidän pitäisi rakentaa tarina tyhjästä. Se on valtava ero verrattuna siihen, missä hän oli Murphyn tyrmäyksen jälkeen.

Se tekee höyhensarjan sarjasta myös hieman mielenkiintoisemman. Pico ei ole vain yksi kiipeily- ja grindaushaastaja muiden joukossa. Hänen tarinansa herättää huomiota, koska ihmiset ovat katsoneet jotakin sen versiota vuosia. He tuntevat lahjakkuuden. He tuntevat hypetyksen. He tietävät, kuinka usein polku on poikennut siitä puhtaasta noususta, jota ihmiset aikoinaan kuvittelivat. Nyt UFC-versiossa tästä tarinasta on vihdoin jonkin verran etua. Ei siksi, että hän olisi lyömätön, vaan koska hänet on jo pakotettu oppimaan läksyn, jonka jotkut ottelijat jättävät huomiotta, kunnes on liian myöhäistä.

Siinä mielessä Picon kommenttien paljastavin asia ei ole pelko, vaan rehellisyys. Monet ottelijat puhuvat paineesta tyylikkäästi selvittyään siitä. Pico kuvaili jotain paljon raaempaa. Hän uskoi voivansa joutua vaikeuksiin yhden tappion jälkeen, ja hän muutti taistelutapaansa sen takia. Se kuulostaa karulta, mutta myös hyödylliseltä. Joskus ottelijan paras kehitys ei tule voittoputkesta. Se tulee siitä, että hän kohtaa tason todellisuuden ja sopeutuu ennen kuin ikkuna sulkeutuu.

Joten nyt Aaron Picon tarina näyttää jälleen erilaiselta. Debyyttikatastrofi on edelleen osa arkistoa, ja niin sen pitäisikin olla. Se muistutti kaikkia siitä, kuinka anteeksiantamaton UFC voi olla, jopa lahjakkaille nimille, joilla on vuosien odotus takanaan. Mutta reaktio UFC 327:ään oli aivan yhtä tärkeä. Pico ei ainoastaan ​​selvinnyt paineesta. Hän taisteli sen läpi fiksummin, puolusti paikkansa ja antoi itselleen todellisen polun eteenpäin höyhensarjassa. Ottelijalle, joka aiemmin tunsi, että hänen UFC-tulevaisuutensa saattaa jo olla laskussa, se ei ole pieni käänne. Se on sellainen korjausliike, joka voi muuttaa uran seuraavan vuoden.